Laki Rikosseuraamuslaitoksesta (221 / 2022, muutoksineen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 luku Rikosseuraamuslaitoksen tehtävät ja organisaatio
1 § Soveltamisala
Tässä laissa säädetään Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiosta, tehtävistä ja hallinnosta.
2 § Rikosseuraamuslaitoksen tehtävät
Rikosseuraamuslaitoksen tehtävänä on ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittujen valvonta, nuorisorangaistuksen, yhdyskuntapalvelun, valvontarangaistuksen, ehdottoman vankeusrangaistuksen, sakon muuntorangaistuksen ja yhdistelmärangaistuksen täytäntöönpano, ehdonalaiseen vapauteen päästettyjen valvonta sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Lisäksi Rikosseuraamuslaitos hoitaa muut sille säädetyt tehtävät.
3 § Rikosseuraamuslaitoksen organisaatio
Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva, oikeusministeriön ohjauksessa ja valvonnassa toimiva Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa.
Rikosseuraamuslaitos muodostuu kehittämisestä ja ohjauksesta, asiakasprosesseista, hallinto- ja tukipalveluista sekä operatiivisesta toiminnasta vastaavista vastuualueista. Vastuualueet jakaantuvat yksiköihin. Vastuualueista ja niiden tehtävistä annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella.
Rangaistusten täytäntöönpanemiseksi ja tutkintavankeuden toimeenpanemiseksi Rikosseuraamuslaitoksen operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu rikosseuraamuskeskuksia. Rikosseuraamuskeskuksessa on yhdyskuntaseuraamustoimistoja, vankiloita ja muita yksiköitä. Rikosseuraamuskeskuksista ja niiden toimialueista annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella. Rikosseuraamuskeskuksen yksiköistä annetaan säännökset oikeusministeriön asetuksella.
Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu rikosseuraamusalan tutkintoon johtavaa koulutusta ja täydennyskoulutusta antava Rikosseuraamusalan koulutuskeskus -niminen yksikkö. (9.10.2026/876)
L:lla 876/2026 muutettu 4 momentti tulee voimaan 1.5.2027. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetussa laissa (1316/2006) tarkoitettu Rikosseuraamusalan koulutuskeskus.
Vankien terveydenhuollon järjestämisestä vastaa Vankiterveydenhuollon yksiköstä annetussa laissa (1635/2015) tarkoitettu Vankiterveydenhuollon yksikkö.
Vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta ja tutkintavankeuden toimeenpanosta vastaavien yksiköiden poikkeavasta kielellisestä asemasta säädetään kielilaissa (423/2003) .
4 § Rikosseuraamuskeskuksen tehtävät
Rikosseuraamuskeskus vastaa omalla toimialueellaan rangaistusten täytäntöönpanosta ja tutkintavankeuden toimeenpanosta sekä muista sille laissa säädetyistä ja Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätyistä tehtävistä. Rikosseuraamuskeskus vastaa toimintansa laillisuudesta, yhdenmukaisuudesta ja tuloksellisuudesta sekä rangaistusten täytäntöönpanon ja tutkintavankeuden toimeenpanon kehittämisestä Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueiden ohjauksessa. Rikosseuraamuskeskus tekee toimialueellaan yhteistyötä muiden viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa.
Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, rikosseuraamuskeskuksen tehtävänä on suorittaa muut Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueiden sille erikseen määräämät tehtävät. Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueet voivat määrätä rikosseuraamuskeskuksen tehtäväksi toisen rikosseuraamuskeskuksen tai vastuualueen tehtäviä sekä vastuualueen tehtäväksi rikosseuraamuskeskuksen tehtäviä, jos se on tarpeen rangaistusten täytäntöönpanon tai tutkintavankeuden toimeenpanon tavoitteiden saavuttamisen, työn tasaamisen, erityisosaamisen tai muun erityisen syyn vuoksi. (9.10.2026/876)
L:lla 876/2026 muutettu 2 momentti tulee voimaan 1.5.2027. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, rikosseuraamuskeskuksen tehtävänä on suorittaa muut Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueiden sille erikseen määräämät tehtävät. Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueet voivat määrätä rikosseuraamuskeskuksen tehtäväksi toisen rikosseuraamuskeskuksen tehtäviä, jos se on tarpeen rangaistusten täytäntöönpanon tai tutkintavankeuden toimeenpanon tavoitteiden saavuttamisen, työn tasaamisen, erityisosaamisen tai muun erityisen syyn vuoksi.
2 luku Rikosseuraamuslaitoksen johtaminen ja asioiden ratkaiseminen
5 § Johtaminen
Rikosseuraamuslaitosta johtaa pääjohtaja.
Rikosseuraamuslaitoksen vastuualuetta johtaa vastuualueen johtaja. Vastuualueen yksikköä johtaa yksikönpäällikkö.
Rikosseuraamuskeskusta johtaa rikosseuraamuskeskuksen johtaja. Yhdyskuntaseuraamustoimistoa johtaa yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja. Vankilaa johtaa vankilan johtaja. Rikosseuraamuskeskuksen muuta yksikköä johtaa yksikönpäällikkö. (9.10.2026/876)
L:lla 876/2026 muutettu 3 momentti tulee voimaan 1.5.2027. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Rikosseuraamuskeskusta johtaa rikosseuraamuskeskuksen johtaja. Yhdyskuntaseuraamustoimistoa, vankilaa ja rikosseuraamuskeskuksen muuta yksikköä johtaa yksikönpäällikkö.
6 § (9.10.2026/876)Asioiden ratkaiseminen
Pääjohtaja ratkaisee koko Rikosseuraamuslaitosta koskevat, vastuualueen johtaja vastuualuetta koskevat, rikosseuraamuskeskuksen johtaja rikosseuraamuskeskusta koskevat sekä yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja, vankilan johtaja ja rikosseuraamuskeskuksen muun yksikön yksikönpäällikkö omaa yksikköään koskevat asiat, jollei niitä ole säädetty taikka Rikosseuraamuslaitoksen tai rikosseuraamuskeskuksen työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistaviksi.
Pääjohtaja voi yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen on muualla kuin laissa uskottu laitoksen muulle virkamiehelle. Vastuualueen johtaja sekä rikosseuraamuskeskuksen johtaja sekä yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja, vankilan johtaja ja rikosseuraamuskeskuksen muun yksikön yksikönpäällikkö voivat yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen on muualla kuin laissa uskottu hänen alaiselleen virkamiehelle.
L:lla 876/2026 muutettu 6 § tulee voimaan 1.5.2027. Aiempi sanamuoto kuuluu:
6 § Asioiden ratkaiseminen
Pääjohtaja ratkaisee koko Rikosseuraamuslaitosta koskevat, vastuualueen johtaja vastuualuetta koskevat, rikosseuraamuskeskuksen johtaja rikosseuraamuskeskusta koskevat ja rikosseuraamuskeskuksen yksikönpäällikkö yksikköä koskevat asiat, jollei niitä ole säädetty taikka Rikosseuraamuslaitoksen tai rikosseuraamuskeskuksen työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistaviksi.
Pääjohtaja voi yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen on muualla kuin laissa uskottu laitoksen muulle virkamiehelle. Vastuualueen johtaja sekä rikosseuraamuskeskuksen johtaja ja yksikönpäällikkö voivat yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen on muualla kuin laissa uskottu hänen alaiselleen virkamiehelle.
7 § Rikosseuraamuslaitokselle tehdyn hallintokantelun ratkaiseminen
Rikosseuraamuslaitokselle tehdyn laitosta tai sen virkamiehen toimintaa koskevan hallintokantelun ratkaisee kehittämisen ja ohjauksen vastuualueen johtaja tai Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätty kyseisen vastuualueen virkamies. Vastuualueen johtajan toimista tehdyn kantelun ratkaisee pääjohtaja. Pääjohtajan toimista tehdyn kantelun ratkaisee oikeusministeriö.
2 a luku Julkisen hallintotehtävän siirtäminen yksityiselle palveluntuottajalle
7 a § (9.10.2026/876)Palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta
Rikosseuraamuslaitos voi hankkia vangin tai yhdyskuntaseuraamusta suorittavan vankeuslaissa (767/2005) , valvotusta koevapaudesta annetussa laissa (629/2013) , yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa (400/2015) ja yhdistelmärangaistuksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (801/2017) tarkoitetun rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden edistämisessä sekä tutkintavangin tutkintavankeuslaissa (768/2005) tarkoitetun toimintamahdollisuuden järjestämisessä tarvittavia työhön, opiskeluun, kuntoutukseen, vapaa-ajantoimintaan tai muuhun vastaavaan toimintaan liittyviä, Rikosseuraamuslaitoksen omaa toimintaa tukevia ja avustavia palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi.
Rikosseuraamuslaitos voi hankkia vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa tarkoitetun ruokahuollon ja elintarvikkeiden ja henkilökohtaisten käyttöesineiden ostamismahdollisuuden sekä vankien ja tutkintavankien kuljettamisessa tarvittavan kuljetuspalvelun ja ajoneuvon yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehet osallistuvat edellä tarkoitettuun vanginkuljetukseen, vastaavat kuljetuksen valvonnasta ja vartioinnista sekä käyttävät heille laissa säädettyjä toimivaltuuksia, joilla varmistetaan kuljetuksen asianmukainen sujuminen. Yksityinen palveluntuottaja vastaa siitä, että tässä tarkoitettuja vanginkuljetustehtäviä hoitavat työntekijät täyttävät tehtävän edellyttämät ajotaitovaatimukset ja että palveluun kuuluva kuljetuskalusto täyttää tehtävän edellyttämät turvallisuustekniset vaatimukset.
Rikosseuraamuslaitos voi hankkia omaa toimintaansa tukevia ja avustavia asiakirjojen ja tietojen vastaanottamista ja tallentamista rekisteriin sekä muita hallinnollisia palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Tässä tarkoitettu hankinta voi koskea myös vuokrattua henkilöstöä, joka ei ole työsuhteessa Rikosseuraamuslaitokseen, mutta joka toimii työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla Rikosseuraamuslaitoksen johdon ja valvonnan alaisena.
Tässä pykälässä tarkoitetussa Rikosseuraamuslaitoksen toimintaa tukevassa ja avustavassa toiminnassa ei hoideta tehtäviä, joihin kuuluu rikosseuraamusten täytäntöönpanoa tai tutkintavankeuden toimeenpanoa koskevaa päätöksentekovaltaa taikka puuttumista muulla merkittävällä tavalla rikosseuraamusta suorittavan henkilön tai tutkintavangin oikeuksiin tai velvollisuuksiin.
Rikosseuraamuslaitos ohjaa ja valvoo yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimaansa palvelua. Rikosseuraamuslaitos pitää luetteloa tässä luvussa tarkoitetuista palveluntuottajista.
Yksityinen palveluntuottaja vastaa palvelun lainmukaisesta sekä hankinnasta tehdyn sopimuksen ja Rikosseuraamuslaitoksen ohjeiden mukaisesta tuottamisesta.
L:lla 876/2026 lisätty 7 a § tulee voimaan 1.5.2027.
7 b § (9.10.2026/876)Yksityistä palveluntuottajaa koskevat vaatimukset
Yksityisellä palveluntuottajalla on oltava palvelun sisältöön ja laajuuteen nähden riittävä osaaminen, palveluksessaan toiminnan edellyttämä ammattihenkilöstö sekä muut riittävät toimintaedellytykset. Yksityisen palveluntuottajan on nimettävä toiminnasta vastaava vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on varmistaa, että lain- ja sopimuksenmukaiset vaatimukset täyttyvät palvelua tuotettaessa.
L:lla 876/2026 lisätty 7 b § tulee voimaan 1.5.2027.
7 c § (9.10.2026/876)Hankittavan palvelun sopimusehdot
Hankkiessaan palveluja 7 a §:ssä tarkoitetulla tavalla sopimukseen perustuen Rikosseuraamuslaitoksen on varmistettava, että se pystyy huolehtimaan myös tämän lain nojalla yksityiselle palveluntuottajalle siirtämistään tehtävistä sopimuksen voimassa ollessa ja sen päättyessä sekä mahdollisissa sopimuksen rikkomis- ja häiriötilanteissa, muissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Kun Rikosseuraamuslaitos hankkii 7 a §:n 1–3 momentissa tarkoitetun palvelun vastikkeellisena, Rikosseuraamuslaitoksen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa on sovittava:
1) hankittavien palvelujen sisällöstä, määrästä, laadusta ja toteutuksesta;
2) tehtäviä suorittavien henkilöiden riittävän ammattitaidon varmistavista menettelyistä;
3) palveluntuottajan toiminnan yhteydessä syntyneiden henkilötietojen lainmukaisen käsittelyn yksityiskohdista;
4) käytännön järjestelyistä, joilla Rikosseuraamuslaitos huolehtii yksityisen palveluntuottajan toteuttaman palvelun ohjaamisesta ja valvonnasta;
5) yksityisen palveluntuottajan vakavaraisuuden ehdoista ja toteamisesta;
6) sopimuksen mukaisesta korvauksesta sekä korvauksen alentamisesta ja sen maksamisesta pidättäytymisestä yksityisen palveluntuottajan virheen perusteella;
7) osapuolten velvollisuudesta ilmoittaa palvelua koskevista muutoksista, joilla voi olla olennaista vaikutusta sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseen;
8) sopimuskaudesta sekä sopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta;
9) sopimuksen päättymiseen, sopimuksen rikkomis- ja häiriötilanteeseen, muihin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin liittyvästä varautumisesta ja toiminnan jatkuvuudesta.
Kun Rikosseuraamuslaitos hankkii 7 a §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun palvelun vastikkeettomana tai 3 momentissa tarkoitettuna henkilöstön vuokrauksena, Rikosseuraamuslaitoksen ja palveluntuottajan välisessä sopimuksessa on sovittava 2 momentin 1, 3, 4, 7 ja 8 kohtien mukaisista asioista.
Kun Rikosseuraamuslaitos hankkii 7 a §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun vähäisenä pidettävän palvelun kertaluonteisesti tai satunnaisesti, Rikosseuraamuslaitoksen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa on sovittava palvelun sisältö huomioon ottaen riittävistä rikosseuraamusta suorittavien ja tutkintavankien valvontaa ja yksityisyydensuojaa koskevista seikoista.
L:lla 876/2026 lisätty 7 c § tulee voimaan 1.5.2027.
7 d § (9.10.2026/876)Yksityisen palveluntuottajan ja sen henkilöstön velvollisuudet
Edellä 7 a §:ssä tarkoitetun yksityisen palveluntuottajan ja sen henkilöstön on tämän lain mukaisessa toiminnassaan noudatettava:
1) omaa toimialaansa, rikosseuraamusten täytäntöönpanoa, tutkintavankeuden toimeenpanoa, henkilötietojen käsittelyä ja viranomaistoiminnan julkisuutta koskevassa sekä muussa lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia;
2) palvelujen tuottamisesta tehtyä sopimusta;
3) Rikosseuraamuslaitoksen antamia ohjeita.
Palveluntuottaja on velvollinen antamaan Rikosseuraamuslaitokselle sopimuksen noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot toiminnastaan.
Palveluntuottaja eikä sen palveluksessa oleva henkilö ei saa ilmaista sivulliselle tässä luvussa tarkoitettua tehtävää hoitaessaan saamaansa salassa pidettävää tietoa.
L:lla 876/2026 lisätty 7 d § tulee voimaan 1.5.2027.
7 e § (9.10.2026/876)Oikeus saada tietoja
Rikosseuraamuslaitoksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada yksityisen palveluntuottajan työntekijältä kyseiseen toimintaan osallistuvaa rikosseuraamusta suorittavaa henkilöä tai tutkintavankia koskevia tietoja, jotka ovat tarpeen Rikosseuraamuslaitoksen kyseiselle henkilölle järjestämän toiminnan toteuttamiseksi tai rikosseuraamuksen täytäntöönpanon taikka tutkintavankeuden toimeenpanon turvallisuuden varmistamiseksi.
Yksityisen palveluntuottajan työntekijällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada Rikosseuraamuslaitokselta rikosseuraamusta suorittavaa henkilöä tai tutkintavankia koskevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä 7 a §:ssä tarkoitetun toiminnan toteuttamiseksi.
L:lla 876/2026 lisätty 7 e § tulee voimaan 1.5.2027.
7 f § (9.10.2026/876)Yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavaa palvelua koskevat viittaussäännökset
Yksityiselle palveluntuottajalle ja hänen palveluksessaan oleville, tässä luvussa tarkoitetuissa tehtävissä toimiville työntekijöille tehtävästä turvallisuusselvityksestä säädetään turvallisuusselvityslaissa (726/2014) .
Yksityisen palveluntuottajan palveluksessa oleviin ja vuokrattuihin työsopimussuhteessa oleviin sovelletaan rikoslain (39/1889) 40 luvun rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, heidän hoitaessaan 7 a §:ssä tarkoitettuun palveluun sisältyviä julkisia hallintotehtäviä.
Mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös yhteisön, säätiön tai muun oikeushenkilön lakimääräisen toimielimen tai johdon jäseneen sekä itsenäiseen ammatinharjoittajaan heidän hoitaessaan 7 a §:ssä tarkoitettuun palveluun sisältyviä julkisia hallintotehtäviä.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974) .
Yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavien palvelujen hankintamenettelystä säädetään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (1397/2016) .
L:lla 876/2026 lisätty 7 f § tulee voimaan 1.5.2027.
7 g § (9.10.2026/876)Palvelun hankkimisesta päättäminen
Rikosseuraamuslaitoksen puolesta päätöksen valtakunnallisen palvelun hankkimisesta yksityiseltä palveluntuottajalta tekee asianomaisen vastuualueen johtaja ja rikosseuraamuskeskusta koskevan palvelun hankkimisesta kyseisen rikosseuraamuskeskuksen johtaja. Hankintapäätöksessä tulee perustella palvelun hankinnan tarkoituksenmukaisuus.
L:lla 876/2026 lisätty 7 g § tulee voimaan 1.5.2027. (9.10.2026/876)
L:lla 876/2026 lisätty 2 a luku tulee voimaan 1.5.2027.
3 luku Erinäiset säännökset
8 § Rikosseuraamuslaitosta koskevien vahingonkorvausasioiden käsittely
Rikosseuraamuslaitosta koskevien vahingonkorvausasioiden käsittelystä säädetään valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetussa laissa (978/2014) .
9 § Vankien työtoiminnan ja laitosmyynnin suoritteiden maksullisuus
Vankien työtoiminnan suoritteet ovat maksullisia. Suoritteiden hinnoista päätetään liiketaloudellisin perustein. Hintoja voidaan kuitenkin rangaistusten täytäntöönpanon tavoitteisiin liittyvistä syistä alentaa siten, että ne vastaavat käypää hintatasoa.
Laitosmyymälöiden tuotteet ovat maksullisia. Tuotteista peritään käypää hintatasoa vastaava hinta. Hintoja voidaan kuitenkin rangaistusten täytäntöönpanon tavoitteisiin liittyvistä syistä alentaa siten, että ne kattavat vähintään tuotteen hankintakustannukset.
Vankila päättää 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen suoritteiden hinnoittelusta. Maksujen perinnässä noudatetaan, mitä yksityisoikeudellisten saatavien perinnästä säädetään. Suoritteita koskevat maksuriidat käsitellään riita-asiana käräjäoikeudessa.
10 § Ulkoiset tunnukset
Rikosseuraamuslaitoksen tunnuskuvasta, virkapuvusta ja sen käytöstä sekä suoja- ja erityisvaatetuksesta samoin kuin virkamerkistä säädetään oikeusministeriön asetuksella.
Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen on virkatehtävää suorittaessaan pidettävä mukanaan virkamerkki sekä tarvittaessa pyynnöstä esitettävä se, kun esittäminen virkatehtävää vaarantamatta on mahdollista. Tarkemmat säännökset virkamerkin käytöstä annetaan oikeusministeriön asetuksella.
Rikosseuraamuslaitos voi antaa tarkempia määräyksiä virkapuvun ja suojavaatetuksen käyttövelvollisuudesta, käyttövelvollisuudesta poikkeamisesta, käytöstä rikosseuraamusalan tutkintoon johtavassa koulutuksessa, hankinnasta, lainaamisesta sekä käytöstä poistettavien virkapukujen ja suojavaatetuksen hävittämisestä.
11 § Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella annetaan säännökset asioiden käsittelemisestä ja ratkaisemisesta, edustamisesta tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa, henkilöstöstä, virkamiesten erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ja kielitaitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista, nimittämisestä virkaan tai virkasuhteeseen, virkavapauden myöntämisestä, tehtävien järjestämisestä toimintayksiköiden välillä sekä henkilökortista.
12 § Rikosseuraamuslaitoksen ja rikosseuraamuskeskuksen työjärjestys
Työskentelyn järjestämisestä Rikosseuraamuslaitoksessa määrätään Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan vahvistamassa työjärjestyksessä. Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätään Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueen yksiköiden perustamisesta ja lakkauttamisesta, vastuualueiden ja niiden yksiköiden, rikosseuraamuskeskusten, yhdyskuntaseuraamustoimistojen ja vankiloiden sisäisestä organisaatiosta, työnjaosta ja johtamisesta sekä tehtävistä ja niiden järjestämisestä, virkamiesten tehtävistä, toimivallan jaosta ja sijaisista, asioiden valmistelusta ja ratkaisemisesta, ilman esittelyä ratkaistavista asioista, johtoryhmistä sekä muista hallintoon kuuluvista, toiminnan järjestämiseksi tarpeellisista asioista siltä osin kuin näistä asioista ei määrätä tarkemmin rikosseuraamuskeskuksen työjärjestyksessä.
Työskentelyn järjestämisestä rikosseuraamuskeskuksessa määrätään operatiivisen toiminnan vastuualueen johtajan vahvistamassa rikosseuraamuskeskuksen työjärjestyksessä. Rikosseuraamuskeskuksen työjärjestyksessä määrätään rikosseuraamuskeskuksen ja sen yksiköiden sisäisistä tehtävistä ja niiden järjestämisestä, virkamiesten tehtävistä, toimivallan jaosta ja sijaisista, asioiden valmistelusta ja ratkaisemisesta sekä muista rikosseuraamuskeskuksen sisäiseen hallintoon kuuluvista, toiminnan järjestämiseksi tarpeellisista asioista.
4 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
13 § Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2022.
Tällä lailla kumotaan Rikosseuraamuslaitoksesta annettu laki (953/2009) , jäljempänä kumottu laki .
14 § Viittaussäännös
Mitä muualla laissa säädetään Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksiköstä, rikosseuraamusalueesta ja arviointikeskuksesta sekä keskushallintoyksikön johtajista, aluejohtajasta, arviointikeskuksen johtajasta, täytäntöönpanoyksikön johtajasta, Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen johtajasta, yhdyskuntaseuraamustoimiston johtajasta ja vankilan johtajasta, koskee tässä laissa tarkoitettua Rikosseuraamuslaitoksen vastuualuetta, vastuualueen yksikköä ja rikosseuraamuskeskusta sekä vastuualueen johtajaa, rikosseuraamuskeskuksen johtajaa ja yksikönpäällikköä.
Jos muussa laissa tai sen nojalla annetussa säännöksessä viitataan kumottuun lakiin, viittauksen katsotaan tarkoittavan viittausta tämän lain vastaavaan säännökseen.
15 § Tehtäviä koskevat siirtymäsäännökset
Tämän lain tullessa voimaan Rikosseuraamuslaitoksen eri toimintayksiköissä vireillä olevat asiat sekä niiden tekemät sopimukset ja sitoumukset sekä näistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät vastaaville tämän lain mukaisille toimintayksiköille siten kuin niiden tehtävänjaosta laissa ja valtioneuvoston asetuksessa säädetään ja Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätään.
16 § Henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset
Henkilöstön asemasta säädetään valtion virkamieslain (750/1994) 2 luvussa .
Päätökset virkojen muuttamisesta ja henkilöstön sijoittamisesta tekee ennen lain voimaantuloa pääjohtaja tai Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätty Rikosseuraamuslaitoksen muu virkamies.