Valtioneuvoston aset… (1153 / 2000, muutoksineen)

Voimassa

Valtioneuvoston asetus sotilasrikoksia koskevien rangaistussäännösten soveltamisalasta (1153 / 2000, muutoksineen)

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty oikeusministeriön esittelystä, säädetään 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 45 luvun 29 §:n 1 ja 2 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat laissa 559/2000:

1 §

🇫🇮 Avaa kopio
🇸🇪 Avaa ruotsinkielinen kopio

Asevelvollisuuslain (452/1950) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) nojalla palveluksessa oleva rikoslain (39/1889) 45 luvun 27 §:ssä tarkoitettu henkilö on sotilasrangaistussäännösten alainen siitä, kun hän on saapunut tai ollut velvollinen saapumaan palvelukseen, siihen, kun hänet on palveluksen päättymisen tai keskeyttämisen takia kotiutettu ja hän on poistunut siitä joukosta tai paikasta, jossa hän on palvellut.

Sotilasrangaistussäännöksiä ei kuitenkaan sovelleta asevelvolliseen sinä aikana, jona hän on yleisessä rangaistuslaitoksessa suorittamassa vankeusrangaistusta tai samalla kertaa täytäntöön pantavaa arestirangaistusta.

AsevelvollisuusL 452/1950 on kumottu AsevelvollisuusL:lla 1438/2007 . L naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 194/1995 on kumottu L:lla naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 285/2022 .

2 §

🇫🇮 Avaa kopio
🇸🇪 Avaa ruotsinkielinen kopio

Muu kuin asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain nojalla palveleva rikoslain 45 luvun 27 §:ssä tarkoitettu henkilö on sotilasrangaistussäännösten alainen siitä, kun virantoimitus tai palvelus alkaa taikka sen olisi pitänyt alkaa, siihen, kun virkasuhde tai palvelusvelvollisuus päättyy.

3 §

🇫🇮 Avaa kopio
🇸🇪 Avaa ruotsinkielinen kopio

Niihin rauhanturvaamislaissa (514/1984) tarkoitetussa rauhanturvaamisorganisaatiossa palveleviin ja siinä palvelemista varten järjestettävässä koulutuksessa oleviin, jotka eivät ole suorittaneet asevelvollisuutta vakinaisessa väessä tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa tarkoitettua asepalvelusta, sotilasrangaistussäännöksistä sovelletaan vain rikoslain 45 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 momentin 1 kohdan sekä 2–8 ja 18 §:n säännöksiä.

RauhanturvaamisL 514/1984 on kumottu L:lla sotilaallisesta kriisinhallinnasta 211/2006 .

4 §

🇫🇮 Avaa kopio
🇸🇪 Avaa ruotsinkielinen kopio

Rikoslain 45 luvun rangaistussäännöksiä ei sovelleta puolustusvoimien kenttäpiispan, kenttärovastin tai sotilaspastorin virassa palvelevaan.

5 §

🇫🇮 Avaa kopio
🇸🇪 Avaa ruotsinkielinen kopio

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001.

Tällä asetuksella kumotaan sotilasrikoksia koskevien rangaistussäännösten soveltamisalasta 16 päivänä elokuuta 1996 annettu asetus (631/1996) .